Käyn aina kaupassa sunnuntaina. Sunnuntaini on yleensä pyhitetty siivoukselle, ruoan laitolle ja kaupassa käynnille. Tämä ruokavalion noudattaminen tuntuu sunnuntaisin aina lompakossa aika suuresti. Tuntuu, että kauppaan menee ihan tolkuttomia määriä rahaa, mutta sitten miettii kokonaisuutta. Kun kerran viikossa käy kaupassa ja kauppaan menee se noin 70 €, niin eihän se ole paljoa! Noin 10€ per päivä ja kaupassa ei tarvitse ravata joka päivä.
Käyn yleensä kaupassa läheisessä Citymarketissa, koska siellä on ihan älyttömän hyvä valikoima hevi puolella. Vieressä on myös Lidl ja siellä tulee välillä käytyä, mutta siellä mulla taas menee hermot siihen vihannespuoleen. En ymmärrä miksi, mutta joka kerta kun olen käynyt siellä, niin puolet vihanneksista lentää roskiin. Jos ostan punasipulipussin, niin siinä on ehkä 2 sipulia hyviä. Loput ovat mätiä tai homeessa. Myös turhauttaa ostaa tukkupakkausta esimerkiksi punasipulia. Voi myös olla, että vihannespuolen epäonnisuus omalla kohdallani johtuu siitä, kun tosiaan käyn sunnuntaina kaupassa. Nimittäin ystäväni eivät ole huomanneet samaa ongelmaa.
Vatsakivut ovat nyt hellittäneet, tänään aamulla oli vielä hieman heikko olo. Olen kumminkin jo työkuntoinen ja pääsee taas ensi viikolla töihin. Ensi viikosta alkaen teen 6 päiväsiä viikkoja koko heinäkuun, nimittäin keräilen hieman lomapäiviä elokuulle. Rankkaa varmasti tulee, mutta elokuun lopussa viikon lomalla sitten kiittää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti