Postaus tulee päivän myöhässä, tämä siis koskee torstain 7.7. päivää:
Tosiaan, käytiin työkaverini kanssa salilla ja hän laati minulle treeniohjelman. Eilen oli jalkapäivän vuoro ja olen todella tyytyväinen N:n antamaan treenaukseen, mutta.... Itse en ole tyytyväinen omaan suoritukseeni.
Pää sanoi, että "anna mennä", mutta kroppa pisti kokoajan vastaan. Kaikki liikkeet tuntuivat niin vaivalloisilta ja mihinkään ei saanut oikein lisättyä painoakaan. Esimerkiksi pelkällä tangolla suorin jaloin maastavedot tuntuivat jotenkin ylitsepääsemättömän raskaalta ja painoa ei voinut kuvitellakkaan lisäävänsä. Todella turhauttavaa ja en tiedä, mikä on vikana. Olisiko eilinen väsymys ollut niin osa syy tähän? Eilen tosiaan nukahdin melkein samantien kun pääsin kotiin.
Motivaatio kumminkin nousi N:n kanssa treenatessa ja varmasti taas ensi viikolla treenit lähtee. Tämä viikko on mennyt nyt ihan laiskottelun puolelle, joten sanotaan tätä viikkoa vaikkapa "opetusviikoksi". Älä anna viikonlopun herkutteluhetkien venyä 3 päiväiseksi putkeksi, koska sen jälkeen on todella hankala palata arkeen. Joka päivä olen himoinnut jotain sokeria. Sokeri on tosiaan todella kova myrkky, kun tälläisen viikon saa aikaiseksi! Väsymys on painanutkin tällä viikolla jotenkin normaalia enemmän.
Onneksi aina tulee uusia viikkoja ja nyt on suunniteltu ensi viikon treenit ja niistä ei lipsuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti